Service Park Provider Oy

kohdentaa verkostoitumista erityisesti sote-sektorille

Verkosto-osaaminen

käsittelee verkostoitumista laajasti yleisellä tasolla

SOTE-osuuskunta Suomi

on oma, osuuskuntamuotoinen kehitysyhtiö, jonka sivuille linkki vie

Ajankohtaista

Tiistai, Maaliskuu 26, 2019, 16:57

Julkaistu 24.03.2018

Marraskuussa 2017 rekisteröitiin Tampereelle SOTE-osuuskunta Suomi. Toiminnan päätavoite on kattavien ja laadukkaiden SOTE-palveluiden turvaaminen koko maassa. Tavoitteena on vahvistaa pienten, keskisuurten ja haja-asutusalueella toimivien sote-palveluja tuottavien toimijoiden toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä suhteessa suuriin ja kansainvälisiin toimijoihin sote-uudistuksessa radikaalistikin muuttuvalla markkinalla. Osuuskuntamuotoon päädyttiin, koska haluttiin voiton tavoittelun sijaan korostaa alueellisten osuuskuntien jäsenistölleen ja näiden asiakkaille tuotettavia hyötyjä. Eikä osuuskuntaa voi ostaa. Rahakin jää kotimaahan.

SOTE-osuuskunta Suomi itse ei tuota sote-palveluja, vaan se on luonteeltaan kehitysyhtiö.  Kehitysyhtiö mallintaa osuuskuntakokonaisuuden, jossa mallinnuksen mukaisesti paikalliset, sote-palveluja jäsentensä kautta tuottavat alueosuuskunnat on nopeasti perustettavissa kunnan ja lääkäriaseman kumppanuuteen. SOTE-osuuskunta Suomi luo alueosuuskuntien toimijoille toiminta-alustan, joka antaa toiminnalle www-sivujen muodossa valtakunnallisen brändin, tarjoaa toimintaan tarvittavan ja jatkuvasti kehittyvän digitaalisuuden ja terveysteknologian, luo vaadittavan laatujärjestelmän mittareineen ja raportteineen sekä mahdollistaa laajoihin tarjouksiin osallistumisen aina maakuntatasolle asti. Varsinaiset palveluprosessit sovitetaan paikallisiin olosuhteisiin.

SOTE-osuuskunta Suomi jatkossa kehittää ja ylläpitää alueosuuskuntaverkoston toimintamuotoja ja huolehtii teknologiakehityksestä sekä toimii alueosuuskuntien jäsenten edunvalvojana ja tausta-asiantuntijana mm. juridiikan ja talousasioitten suhteen.

Ensimmäiset alueosuuskunnat kehitetään Pirkanmaalle osana maakunnan sote-kehitystä. Pilottien jälkeen toiminta-alusta on valmis valtakunnalliseen monistukseen.

 

Etusivu

Edellinen I Seuraava


ETSI SIVUILTA

SEURAA MEITÄ FACEBOOKISSA

LUE UUSIN BLOGI

Haluatko lisätietoja? Ota yhteyttä, 
kerromme mielellämme lisää!

Service Park Provider Oy 
Kielotie 56 a 2 c/o Petri Sipilä, 
01300 Vantaa 
p. 045 670 8810 (Petri Sipilä) 

 petri.sipila[at]spp-finland.fi

Yhteyslomake

(c)2019, Kaikki oikeudet pidätetään
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän